Lehdistötiedote

Altia ja palkittu ginitalo Hernö Gin aloittavat yhteistyön

Altia ja premium-gineistä tunnettu ruotsalainen ginitalo Hernö Gin aloittavat Pohjoismaiden ja Baltian laajuisen yhteistyön. Hernö Gin on Euroopan viime vuosien palkituin ginitalo, jonka ginit ovat voittaneet yhteensä yli 70 palkintoa kansainvälisissä juoma-alan kilpailuissa. 

Altia aloittaa 3. syyskuuta yksinoikeudella Hernön ginien edustajana Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Virossa, Latviassa sekä Pohjoismaiden ja Baltian matkustajamyynnissä. Yhteistyö kattaa sekä vähittäismyynnin että ravintolamyynnin.

Ruotsissa Dalan kylässä sijaitseva Hernö Gin on Euroopan viime vuosien palkituin ginitalo, jonka ginit ovat voittaneet yhteensä yli 70 palkintoa kansainvälisissä juoma-alan kilpailuissa. Meriittilistalta löytyvät muun muassa maailman parhaan ginin palkinnot vuosilta 2017 ja 2018 sekä vuoden ginituottajan palkinnot vuosilta 2016 ja 2017.

– Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Hernön palkitut ja luonnonmukaisista raaka-aineista valmistetut ginit päämiestuotteiden valikoimaamme. Hernö Gin on menestyvä ja tunnettu brändi Ruotsissa, joka taas on Pohjoismaiden suurin ginimarkkina. Suomessakin ginikategoria on ollut jo usemman vuoden ajan kasvussa. Hernö Gin vastaa erinomaisesti tämän hetken kuluttajatrendeihin, joissa korostuvat muun muassa aitous, käsityöläisyys ja premiumisaatio, sanoo Altian Skandinavian-liiketoiminnasta vastaava johtaja Janne Halttunen.

– Alan johtavana toimijana Altia mahdollistaa meille Hernö Ginin brändin tunnettuuden kasvattamisen ja jakelun laajentamisen Ruotsin lisäksi myös muissa Pohjoismaissa sekä Baltiassa ja matkustajamyynnissä. Odotan innolla, että pääsemme työskentelemään yhdessä Altian kanssa muun muassa brändiviestinnän ja -strategioiden sekä trendianalyysien parissa, sanoo Hernö Ginin perustaja ja toimitusjohtaja Jon Hillgren.

Lisätietoa Hernö Ginistä: hernogin.com

Lisätiedot: Janne Halttunen, Senior Vice President, Scandinavia, Altia

Haastattelupyynnöt ja materiaalit: Niina Ala-Luopa, viestintäpäällikkö, Altia, p. 0400 728 957, niina.ala-luopa(a)altiagroup.com

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Konserniviestintä
Niina Ala-Luopa
Viestintäpäällikkö
Konserniviestintä
Petra Gräsbeck
Johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet