Hallituksen valiokunnat

Altian hallituksella on kaksi valiokuntaa: tarkastusvaliokunta ja henkilöstövaliokunta.

Hallitus voi perustaa valiokuntia avustamaan hallitusta sen tehtävien ja velvollisuuksien valmistelussa ja hoitamisessa, ja lisäksi päättää valiokuntien koosta, kokoonpanosta ja tehtävistä. Hallitus on perustanut kaksi valiokuntaa: tarkastusvaliokunnan ja henkilöstövaliokunnan. Hallitus on hyväksynyt kummallekin vakituiselle valiokunnalle kirjalliset työjärjestykset, joissa määritellään kummankin valiokunnan tarkoitus, kokoonpano, toiminta ja vastuut sekä valiokuntien jäsenten kelpoisuusvaatimukset sekä valitsee keskuudestaan valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajan.

Tarkastusvaliokunnan ja henkilöstövaliokunnan lisäksi hallitus voi yksittäistapauksissa perustaa ad hoc -valiokuntia valmistelemaan erityisiä asiakokonaisuuksia. Hallitus ei vahvista tällaisille ad hoc -valiokunnille työjärjestystä eikä julkista valiokunnan toimikautta, kokoonpanoa, kokousten lukumäärää tai tietoa jäsenten osallistumisesta kokouksiin.

Hallituksen valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa hallituksen toimivaltaan kuuluvissa asioissa, vaan ne avustavat hallitusta tällaisten asioiden valmistelussa. Hallituksen valiokunnat raportoivat työstään säännöllisesti hallitukselle.

Tarkastusvaliokunta

Tarkastusvaliokuntaan kuuluu vähintään kolme jäsentä. Enemmistön valiokunnan jäsenistä täytyy olla Yhtiöstä riippumattomia, ja vähintään yhden jäsenen täytyy olla riippumaton Yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Valiokunnalla täytyy kokonaisuutena olla valiokunnan tehtävien ja velvollisuuksien suorittamisen edellyttämä osaaminen ja kokemus. Rajoittamatta soveltuvia vaatimuksia, valiokunnan jäseniltä toivottu pätevyys sisältää tarvittavan ymmärryksen kirjanpitokäytännöistä ja taloudellisesta raportoinnista, joka on hankittu koulutuksen tai kokemuksen kautta suorittamalla tai valvomalla tällaisia toimintoja. Vähintään yhdellä valiokunnan jäsenistä on oltava laskentatoimen tai tilintarkastuksen asiantuntemusta ja valiokunnan jäsenillä kokonaisuutena on oltava yhden tai useamman Yhtiön toimialan kannalta merkityksellinen pätevyys.

Työjärjestyksensä mukaan tarkastusvaliokunta avustaa hallitusta sen valvontavastuun täyttämisessä koskien Yhtiön taloudellista raportointiprosessia ja Yhtiön lakisääteistä tilintarkastusta sekä avustaa hallitusta sen valvoessa tilinpäätöstä, sisäistä valvontaa, sisäistä tarkastusta ja riskienhallintajärjestelmää koskevia asioita, ja tekee näitä koskevia esityksiä hallitukselle.

Lisäksi tarkastusvaliokunnan tehtäviin kuuluu tilintarkastajan valintaan liittyvä valmistelutyö, tilintarkastajan riippumattomuuden arviointi ja erityisesti sen tarjoamien oheispalvelujen arviointi sekä muut hallituksen valiokunnalle antamat tehtävät. Muiden tehtäviensä ohella tarkastusvaliokunta valvoo sisäisen valvonnan ja riskienhallintajärjestelmän tehokkuutta ja tilintarkastusprosessia.

Henkilöstövaliokunta

Henkilöstövaliokuntaan kuuluu vähintään kolme jäsentä. Enemmistön henkilöstövaliokunnan jäsenistä täytyy olla Yhtiöstä riippumattomia. Valiokunnalla täytyy olla valiokunnan tehtävien ja velvollisuuksien suorittamisen edellyttämä osaaminen ja kokemus. Toimitusjohtaja tai muu Yhtiön johtoon kuuluva henkilö ei voi olla valiokunnan jäsen.

Henkilöstövaliokunnan työjärjestyksen mukaan henkilöstövaliokunta avustaa hallitusta käsittelemällä ja valmistelemalla Yhtiön palkitsemisperiaatteisiin, johtoryhmän ja henkilöstön suoriutumiseen ja palkitsemiseen sekä johdon nimityksiin liittyviä asioita, sekä arvioi asiaankuuluvia johtoryhmän seuraajia koskevia suunnitteluprosesseja ja tekee näitä koskevia esityksiä hallitukselle.