Uutisarkisto

Altia tavoittelee hiilineutraalia tuotantoa vuoteen 2025 mennessä. Altia on julkaissut vuoteen 2030 ulottuvan vastuullisuustiekartan, jonka ytimessä on kiertotalous ja hiilineutraali tuotanto. Altia ei käytä kompensaatioita päästöjen vähennyskeinona, vaan askeleet kohti hiilineutraaliutta perustuvat omien tuotantolaitosten, kuten Koskenkorvan tislaamon biovoimalaitoksen, eteenpäin kehittämiseen ja uusiutuviin energianlähteisiin siirtymiseen.

Altian valmistama Blossa-glögi ja ARKET vievät pohjoismaisen glögitradition tarjolle seitsemälle vientimarkkinalle joulusesongin ajaksi. Erikoiserä ARKET + BLOSSA on alkoholiton luomuglögi, joka tulee saataville ARKET-myymälöihin seitsemään eri maahan. Tuotteen etiketin on suunnitellut rakastettu kuvittaja Ilon Wikland.  

Blossan vuosikertaglögi on hakenut tänä vuonna inspiraationsa Havaijilta Oahun saarelta keskeltä Tyynenmeren trooppista vyöhykettä. Blossa 19 Aloha -glögi saa kauniin värinsä punaisista hibiskuksen kukista. Blossa-glögien suunnittelu ja valmistus on tarkkaa ja pitkäjänteistä tiimityötä. Esimerkiksi uuden vuosikertaglögin suunnittelu aloitettiin jo puolitoista vuotta sitten. 

Altia ja Pohjoismaiden suosituimmasta glögikuohuviinistä Glöetista tunnettu suomalaisyhtiö Von Elk Company aloittavat Pohjoismaiden ja Baltian laajuisen yhteistyön. Altia aloittaa 1. lokakuuta yksinoikeudella Von Elkin juomien edustajana Pohjoismaissa ja Baltiassa sekä matkustajamyynnissä. Yhteistyö kattaa myynnin, markkinoinnin, jakelun ja tuotekehityksen.

Suomi on maailman kärkimaita pullonpalautuksessa, kokonaispalautusasteen ollessa lähes 100%. Pieniä, taskumattikokoisia viina- ja vodkapulloja jää kuitenkin pantista huolimatta palauttamatta vuodessa miljoonia kappaleita. Syy heikompaan palautusasteeseen on käyttöyhteys: pieni, kevyt muovipullo on kätevä ottaa mukaan esim. retkelle tai kaupunkitapahtumaan, jossa pullo päätyy helpommin roskakoriin kuin palautusautomaattiin. Osana vastuullisuusohjelmaansa Altia käynnistää nyt ensimmäisen kuluttajille suunnatun kampanjan nostaakseen pullojen kierrätysastetta.

Espanjan suosituin cava Anna de Codorníu pukeutuu taiteilijajuhlavuottaan viettävän Anna Puun suunnittelemaan kuosiin. Uusi jalokiviteemalla leikittelevä ulkoasu on saatavilla Alkoista kesäkuun puolivälistä alkaen.